Tammisaaren punavankimuistomerkin Hoitoyhdistys
Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry

 

 

TAMMISAARI 1918

 

1918 Sisällissodan päätyttyä alettiin toukokuussa keskittää vangittuja punaisia pienemmistä leireistä muutamaan suurempaan leiriin joista Tammisaaren (Dragsvikin) kasarmialue  oli yksi. Suunnitelman mukaan näin hoituisi sekä muonitus että vartiointi edullisemmin, ja koska voittajien tavoite oli kaikkien punaisten tuomitseminen se oli helpompaa ja nopeampaa kun vangit kerättiin suurempiin leireihin. Tammisaaren vankimäärä kasvoi toukokuun puolenvälin alle sadasta juhannukseen vajaaseen 8 700 vankiin. Minkäänlaista valmiutta näin suuren vankimäärän vastaanottamiseen kasarmialueesta erotetulle  200 x 500 m leirille ei ollut, enempää muonituksen kuin majoittumisenkaan suhteen. Heikoista olosuhteista johtuen vangit alkoivatkin pian menehtyä nälkään ja kulkutauteihin. Jo kesäkuussa leirillä menehtyi n 400 vankia. Kaikkein synkimmät luvut kirjattiin heinä- ja elokuussa, jolloin molempina kuukausina kuoli n 900 vankia. Vielä syyskuussa kirjattiin n 400 kuollutta. Leirillä kuoli yli 3 000 vankia, eli noin joka kolmas Tammisaareen tuotu vanki sai myös viimeisen lepopaikkansa kasarmialueen lähellä olevassa Suomen suurimmassa joukkohaudassa.

Vankileirin tapahtumiin kiinnitettiin Suomessa huomiota vasta kun ulkomailta, lähinnä Ruotsista, alkoi kuulua kriittisiä äänenpainoja suuren kuolleisuuden vuoksi. Silloinkin asiaan reagoitiin vain arvostelun vuoksi.

Syyskuun 15 päivä leiri muutettiin pakkotyölaitokseksi ja siellä vielä olevat vangit jäivät sinne yhdessä muualta tuotujen ja tuomion saaneiden vankien kanssa.

Joukkohauta painui unohduksiin, ehkä myös häpeän takia, vuosikymmeniksi kunnes Entiset Punakaartilaiset alkoivat muistuttaa niiden olemassaolosta.                                       

1951 Entiset punakaartilaiset ry pystyttivät joukkohaudalle muistomerkin.

1952 – 1982  Entiset punakaartilaiset ry järjestivät jokavuotisen käynnin haudalla . Perinne jatkui aina vuoteen 1982 jolloin rivit olivat jo harvenneet.

1984 -1985 SKP:n Uudenmaan piiri jatkoi perinnettä.

1988 Vuonna1985 Tammisaaren paikallisessa ammattijärjestössä tehty aloite johti siihen että perustettiin kansalaistoimikunta joka laajensi muistomerkin ja paljasti nimilaatat silloisten tietojen mukaan haudassa olleista.

1993 Paljastettiin kansalaistoimikunnan toimesta lisälaatta jossa oli silloisten tietojen mukaiset puuttuvat nimet. Piispa Erik Wikström siunasi vainajat haudan lepoon.

1998 Kansalaistoimikunnan järjestämässä tilaisuudessa joukkohaudan  vainajia kunnioittivat Suomen kaikki tärkeämmät puolueet sekä Ev Lut kirkko ja Suomen puolustusvoimat.

2008 Muistomerkin lähelle avattiin vuoden 1918 tapahtumia käsittelevä pysyvä näyttely sinne rakennettuun näyttelytilaan.

2010 Perustettiin Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys – Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry ylläpitämään muistomerkin perinteitä sekä valvomaan ja ylläpitämään muistomerkin ja siihen kuuluvan alueen kuntoa.

2012 Paljastettiin yhdistyksen toimesta hankitut laatat joihin on kaiverrettu vielä puuttuvat vankileirillä kuolleiden nimet.

2018 Joukkohaudalla järjestettiin Tie Tammisaareen 100-vuotismuistotapahtuma jossa m m paljastettiin muistolaatta tuntemattomissa haudoissa lepääville vainajille.

 

 

EKENÄS 1918

När inbördeskriget 1918 slutade började man i maj koncentrera de röda fångarna från de mindre lägren till några större läger varav Dragsvik kasernområde i Ekenäs var ett. Enligt planerna kunde man på detta sätt sköta både provianteringen och vaktandet förmånligare, och eftersom segrarnas målsättning var att alla röda skulle rannsakas så kunde detta göras både snabbare och lättare med fångarna samlade i större läger. Antalet fångar i Ekenäs ökade från att i mitten av maj ha varit under hundra, till midsommartidens knappa 8700 fångar. Det fanns ingen beredskap att ta emot en dylik mängd fångar till det från kasernområdet avskilda 200 x 500 m stora området, varken ifråga om utspisning eller inkvartering. På grund av de bristfälliga förhållandena började fångarna snart dö av hunger och farsoter. Redan i juni dog ca 400 av lägrets fångar. De dystraste dödssiffrorna skrev man i juli och augusti då ca 900 fångar dog bägge månaderna. Ännu i september dog 400 fångar. På lägret dog totalt över 3 000 fångar, m a o ungefär var tredje fånge som hämtats till Ekenäs fick också sin sista viloplats i Finlands största massgrav i närheten av kasernområdet.

Händelserna vid fånglägret uppmärksammades i Finland först när man utomlands, närmast i Sverige, började höja kritiska röster p g a den höga dödligheten. Också då reagerade man närmast för kritiken.

Den 15 september ändrades lägret till tvångsarbetsinrättning, och de fångar som ännu fanns kvar blev där tillsammans med andra dömda fångar som hämtades dit från andra  ställen.

Massgraven föll i glömska, kanske också för skammen, för årtionden ända tills Entiset punakaartilaiset ry (Forna rödgardister) började påminna om gravarnas existens.                                      

1951 Entiset punakaartilaiset ry reser ett minnesmärke över massgraven.

1952 – 1982  Entiset punakaartilaiset ry anordnar varje år en uppvaktning vid graven. Traditionen fortsatte ända till 1982 då leden redan hade glesnat betydligt.

1984 - 1985 FKP:s Nylands distrikt fortsätter traditionen med uppvaktning.

1988 Den år 1985, på initiativ av Ekenäs fackliga lokalorganisation, grundade medborgarkommiten utvidgade minnesmärket och avtäckte namnplattor med namnen på dem som enligt då tillgängliga uppgifter fanns i graven.

1993 På medborgarkommitens initiativ avtäcktes tilläggsplattor med de namn som enligt då tillgänliga uppgifter saknades. Biskop Erik Wikström välsignade de avlidna till gravens ro.

1998 På ett evenemang anordnat av medborgarkommiten hedrades de avlidna av alla viktigare partier i Finland samt av Ev Lut kyrkan och försvarsmakten.

2008 Öppnades i minnesmärkets närhet en bestående utställning om händelserna 1918, i en för ändamålet uppförd byggnad.

2010 I mars grundas Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys – Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry för att upprätthålla minnesmärkets traditioner samt övervaka och upprätthålla minnesmärket och därtill hörande område.

2012 Avtäcktes plattor med namnen härtills okända fångar som dog i fånglägret 1918.

2018 Anordnades Vägen till Ekenäs 100-årsminnesevenemanget. Vid evenemanget bl a avtäcktes en minnesplatta för dem som vilar i okända gravar.

 

 

After the end of the Civil War in May 1918, captured Reds were concentrated from smaller camps into a few larger camps, of which the Ekenäs (Dragsvik) garrison was one. According to the plan, thus both food supply and guarding could be done more economically, and as the aim of the winners was to convict all Reds it would be easier and faster when the prisoners were gathered in larger camps. The number of prisoners in Ekenäs grew from under a hundred in the middle of May to just under 8 700 prisoners at midsummer. There was no capacity whatsoever to take such a large number of prisoners in the 200 x 500 metre camp separated from the garrison in terms of either food supply or accommodation. Due to the poor conditions, prisoners soon started to die of starvation and diseases. Already in June, approximately 400 prisoners died in the camp. The bleakest numbers were recorded in July and August when about 900 prisoners died in each month. Still in September, around 400 deaths were recorded. Over 3 000 prisoners died in the camp, i.e. about every third prisoner that was brought to Ekenäs also got their final resting place in the biggest mass grave in Finland near the garrison.

In Finland, attention was paid to the events in the prison camp only when critical voices were heard from abroad, mainly Sweden, because of the high mortality. Even then there was a reaction to the matter only because of the criticism.

On September 15th the camp was turned into a forced labour facility, and the remaining prisoners stayed there together with prisoners brought from elsewhere and convicted.

The mass grave was forgotten, perhaps also because of the shame, for decades until the association of former members of the Red Guards, Entiset Punakaartilaiset, began to remind of its existence.

1951 The association of former members of the Red Guards erected a memorial at the mass grave.

1952 – 1985 The association of former members of the Red Guards organised an annual visit to the grave. The tradition continued until 1985 when there were ever fewer of them left.

1988 The citizens’ committee founded in 1985 extended the memorial and unveiled name plaques of those in the grave based on the information then.

1993 An extra plaque with the names that were missing according to the information then was unveiled by the citizens’ committee. Bishop Erik Wikström blessed the deceased.

1998 In an event organised by the citizens’ committee, all significant parties in Finland, the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Finnish Defence Forces honoured those buried in the mass grave.

2008 A permanent exhibition about the events in 1918 was opened in an exhibition space built for it near the memorial.

2010 An association, Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys – Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry, was founded to keep up the traditions of the memorial and to guard and maintain the memorial and the attached area.

The short-term goal of the association is to get plaques and inscribe the still missing names of the deceased on them.

Kirjaudu