Nimilista

Nimilaatat

 

Ensimmäisen kerran vankileirillä kuolleitten nimiä selvitettiin vuoden 1988 vankileirin 75-vuotismuistotilaisuuteen. Tuolloin tehtävään nimien selvitykseen pyydettin tutkija Jouni Eerola joka sen ajan keinoin onnistui selvittämään 2891 uhrin henkilöllisyys. Jo aikaisessa vaiheessa oli kansalaistoimikunta päättänyt että nimet kaiverretaan muistolaattoihin. Kaiverrusvaiheessa oli myös selvää että oli jäänyt paljon nimiä joita ei saatu selvitettyä varmuudella. Laattoihin jätettiin näille tilaa tulevaisuutta varten. Vuonna 1993 kaiverrettiin siihen mennessä selvinneet nimet myös laattoihin Jouni Eerolan lisätutkimusten mukaan. Vuonna 2010 perustettu muistomerkin hoitoyhdistys alkoi kohta perustamisensa jälkeen tekemään uutta selvitystä nimistä. Tämä johti siihen että vuonna 2012 paljastettiin uusia nimiä kahdelle uudelle laatalle. Tämän selvityksen yhteydessä huomattiin että laatoissa oli virheitä ja 2015 alettiin yhdistyksen omien aktiivien voimin tekemään uutta selvitystä tarkoituksena tehdä laajempi tarkastelu nimien suhteen. Kun nimitutkimuksia tehtiin 1980 ja -90 luvuilla ei ollut käytettävissä nykyistä tietotekniikkaa eikä tietokantoja kuten esim Sotasurmat.

Sotasurmat on puutteellisuuksistaan huolimatta ollut meille tärkeä tietolähde vaikka siinä esiintyykin puutteita ja karkeitakin virheitä. Lisäksi olemme käyttäneet muita sähköisiä tietolähteita kuten Terroritilasto, sukututkimuksia jne. Seurakunnilta olemme myös saaneet paljon apua selvitystyössä samoin eri arkistoista kuten Kansallisarkistosta. Painettuja tietolähteitä ovat ollet esim Tauno Tukkisen Tammisaaren vankileirillä kuolleet, Kuoleman kentiltä, eri vankileirejä käsitteleviä kirjoja esim Sture Lindholmin kirjat joista on saatu varsinkin Tammisaaren lähiympäristön vankien kohtaloista paljon tietoa. Myös omilla tutkimuksillamme olemme onnistuneet selvittämään joitakin tapauksia.

Yhdistyksen omien selvitysten perusteella olemme 2018 kaivertaneet uudelleen nimilaatat ja niihin kaiverrettiin yli 3 000 nimeä. Emme väitä että tämä on se ehdoton totuus, sitä tullaan tuskin koskaan saamaan, mutta se on tätä kirjoitettaessa ja niillä tiedoilla mitä meillä on, meidän käsityksemme vankileirillä kuolleista.

Oheista nimilistaa tulemme kotisivullamme päivittämään aina kun uutta tietoa saadaan, sitä saattaa ilmaantua uusien tutkimusten myötä.

Huom: Etsiäksesi nimilistasta nimiä voit käyttää Excelin hakutoimintoa painamalla näppäimiä "Ctrl + F" tai menemällä kohtaan "aloitus" ja valitsemalla sieltä oikeasta reunasta "etsi ja valitse".