Tie Tammisaareen 90

Vuonna 2008 järjestettiin kansalaistoimikunnan toimesta Tie Tammisaareen 90 vuotta muistotilaisuus.

Muistotilaisuuden pääpuhujana oli Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Katso puhe alla.

Ennen varsinaista muistotapahtumaa järjestettiin näyttävä historiallinen kulkue Tammisaaresta muistomerkille.

Muistotilaisuuden yhteydessä avattiin muistomerkin lähelle juuri valmistunut pysyvä näyttelytila jonka oli suunnitellut arkkitehti Kaisu Taskinen. Näyttelytila rakennettiin kokonaan talkoovoimin. (Katso tehdyt projektit 2008) Näyttelytilan avajaispuheen piti silloisen Tammisaaren kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirkko Grönroos. Katso puhe alla. 

Näyttelyn esittelypuheen piti kansalaistoimikunnan sihteeri Bengt Lindholm.

Tasavallan presidentti Tarja Halosen muistopuhe Tie Tammisaareen 90 vuotta - tapahtumassa 14.6.2008

Sisällissota päättyi maassamme 90 vuotta sitten, toukokuussa 1918. Sodan tuhot eivät kuitenkaan loppuneet aseiden vaikenemiseen taistelukentillä. Vuoden 1918 tapahtumissa kuoli uusimpien tilastojen mukaan lähes 37 000 ihmistä. Heistä kuoli neljän kuukauden aikana käydyissä taisteluissa noin 11 000. Suurin osa sisällissodan uhreista kuoli vasta jälkiselvittelyissä. 

Taisteluiden päätyttyä sodan voittajilla oli vastuullaan noin 80 000 punavankia. Vankileireille lähetettiin yli 70 000 vankia. Jokaisen tapaus päätettiin tutkia erikseen ja pitää heidät vangittuna tuomioon saakka. Tutkintaa ja tuomitsemista varten perustettiin niin sanotun tynkäeduskunnan säätämän poikkeuslain nojalla valtiorikosoikeuksia. 

Punavangit sijoitettiin eri puolille Suomea perustettuihin vankileireihin, niin myös tänne Tammisaaren Dragsvikin kasarmialueelle perustettuun leiriin. Täällä sijainnut leiri ei ollut kooltaan suurin, mutta olosuhteiltaan kovin kuolleisuuden noustessa yli 33 prosenttiin. Korkeaan vankikuolleisuuteen johtivat osaltaan liian pienet tilat, puutteelliset hygienia- ja terveysolot sekä maassa vallinnut elintarvikepula. On kuitenkin arvioitu, että kuolleisuutta lisäsi myös välinpitämättömyys sekä suoranainen kostomentaliteetti, joka ilmeni muun muassa omaisten toimittamien ruokalähetysten perille pääsyn estämisenä. 

Inhimillisen kärsimyksen määrää kuvastaa tänne pystytettyyn muistomerkkiin kaiverrettujen vankileirillä kuolleiden 3 062 ihmisen nimi – ja tämäkin luettelo on puutteellinen. 

Sodan välittömien uhrien lisäksi seurauksista jäivät kärsimään noin 13 500 leskeä ja 20 000 koko- tai puoliorpoa. Puolison ja vanhemman menetys kohdistui sodan väkivaltaisten jälkiselvittelyiden johdosta valtaosaltaan sodan hävinneeseen osapuoleen. Surusta, ahdistuksesta ja syrjinnästä meillä on vain kalpea kuva. 

Sodalla on aina pitkät varjot, mutta sisällissodalla ne ovat erityisen synkät. Näin Suomessakin. Vuoden -18 tapahtumista alkaen jo sodan oikeasta nimestä ja sotaan johtaneista syistä on ihmisten kesken ja historiankirjoituksessa erilaisia käsityksiä. Yhteiskunnalliseen murrokseen ja kansalliseen murhenäytelmään johtivat sekä maan sisäiset syyt että lähiympäristön tapahtumat ja niihin kohdistuvat pelot ja toivot. 

* * * 

Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja samoin kuin taloudellinen turvallisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat nykykäsityksen mukaan vakaan yhteiskunnallisen kehityksen takeita. 

Suomessa oli otettu aimo harppaus demokratiaan vuoden 1906 valtiopäiväuudistuksella. Aikaisemmat säätyvaltiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla, joka valittiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla. äänioikeus ja oikeus asettua ehdokkaaksi ei perustunut enää sosiaaliseen asemaan tai sukupuoleen. Uudistus kymmenkertaisti äänioikeutettujen määrän verrattuna säätyvaltiopäivien aikaan. 

Valtiopäiväuudistus synnytti luonnollisesti erityisesti maattoman maatalousväestön ja kaupunkien työväen keskuudessa suuria odotuksia yhteiskunnallisista uudistuksista. Suuria ongelmia kuten maakysymystä, työaikaa ja kunnallista demokratiaa ei kuitenkaan saatu ratkaistua odotetussa tahdissa. Elintarviketilanteen heikentyminen viljan tuonnin vähentyessä kärjisti yhteiskunnallisia vastakohtia. Järjestysvallan puuttuminen ja aseistautuneiden järjestyskaartien perustaminen olivat osaltaan vaikuttamassa siihen, että ihmiset olivat valmiimpia tarttumaan aseisiin. 

* * * 

Sisällissodan aikainen väkivalta, erityisesti sotatoimien kannalta tarpeeton väkivalta sekä taisteluiden tauottua jatkuneet teloitukset ja vankileireillä menehtyneet uhrit, loivat kansallisen onnettomuuden, joka oman aikansakin mittapuun puun mukaan oli hyvin synkkä. 

Sisällissodan voittaneidenkaan keskuudessa mielipiteet hävinneiden kohtelusta eivät olleet yksimielisiä, vaan päinvastoin poikkesivat jyrkästi toisistaan. Joidenkin mielet oli vallannut kosto, toisten tavoitteena oli pyrkiä sovintoon. 

Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja K. J. Ståhlberg kirjoitti sodan vielä kestäessä huhtikuussa 1918 kaksiosaisen kirjoituksen ”Tulevaisuuden lähtökohtia” Helsingin Sanomiin. Ståhlbergin mukaan ”kaiken sen tuhon ja hävityksen jälkeen, mitä tuo kevytmielisesti aloitettu rikollinen yritys on mukanaan tuonut, on koetettava saada taas käyntiin sen katkaisema elämä valtion, yhteiskunnan sekä sivistyksellisen ja taloudellisen toiminnan aloilla, niin että Suomen maa ja kansa voisi puolustaa paikkansa oikeusvaltiona ja sivistyskansana”. 

Senaattori Kyösti Kallio puhui toukokuussa 1918 Nivalassa siitä, kuinka ”meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”. 

Valtakunnallisella tasolla maltilliset tahot pyrkivät monin keinoin jatkamaan sodan katkaisemaa yhteiskunnan rakentamista ja siirtymään kohti normaalia demokraattista järjestelmää. Tästä kertovat muun muassa jo syksyllä 1918 järjestyt kunnallisvaalit ja seuraavan vuoden maaliskuussa pidetyt eduskuntavaalit. Eduskuntavaalit olivat samalla myös itsenäisen Suomen ensimmäiset. Vaalit voitti valtiomuototaistelussa tasavallan kannalla olleet ryhmät, sosialidemokraattien pysyessä suurimpana eduskuntaryhmänä. 

Ihmisten mielissä katkeruus ja keskinäinen vihanpito säilyivät pitkään. Omaisensa tai terveytensä menettäneitä oli paljon. Tuomittuja armahdettiin useaan otteeseen ja viimeiset vankileirit lopetettiin vuoden 1919 aikana. Monen vapausrangaistus ja kansalaisluottamuksen menetys kesti kuitenkin paljon pidempään. Lukuisat sotalesket ja -orvot joutuivat elämään sisällissodan aiheuttamien menetysten kanssa koko elämänsä. Sodassa eri puolilla taistelleet joutuivat kohtaaman entisen vihollisensa omassa kotiympäristössään, ja hiljainen kyräily on jatkunut vuosikymmeniä. 

Sovinnon rakentajien asema ei ollut helppo. Sanojen oli muututtava yhteiskunnallisiksi uudistuksiksi. Maareformi oli maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa tärkeä keino luoda yhteiskunnallista vakautta. Väinö Tannerin johtaman Sdp:n vähemmistöhallituksen nimittäminen vuonna 1926 osoitti olojen vakiintumista ja luottamuksen palautumista. 

Yksi symbolinen jakolinja ylitettiin, kun pääministeri Tanner otti toukokuussa 1927 presidentti Relanderin sairastuttua vastaan suojeluskuntien marssin valkoisen Suomen voiton juhlapäivänä. Paraatin vastaanottamisesta nousi kohu sekä poliittisessa oikeistossa että vasemmistossa. Suomessa ja monissa muissa osin Eurooppaa 1930-luku oli jossain määrin ääriliikkeiden aikaa. Ulkoinen vihollinen yhdisti suomalaisen taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. 

Aikaisempi valkoisen armeijan ylipäällikkö ja talvisodan armeijan ylipäällikkö Gustaf Mannerheim päätti talvisodan jälkeen vuonna 1940 lopettaa käskyllään armeijan lippupäivän vieton voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Sen sijaan hän päätti, että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään talvisodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä. Tätä traditiota olen myös omalta osaltani pyrkinyt vuosittain kunnioittamaan. 

* * * 

Suomen itsenäisyyteen johtaneita tapahtumia ja sen alkuvuosia on muistettu ja muisteltu erilaisissa tilaisuuksissa. Vuoden 1918 tragedia kuuluu niihin. Siihen sekä sen syihin ja seurauksiin tutustumalla tulee entistä vakuuttuneemmaksi demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välttämättömyydestä. Kunnioittakaamme myös niitä vuoden 1918 sukupolveen kuuluneita ihmisiä, jotka kykenivät ylittämään kansakuntaa jakaneen rajalinjan, sitomaan sodan haavat sekä yhteistyössä rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa kestämään ulkoiset ja sisäiset koettelemukset ja luomaan kansakunnalle hyvinvointia. 

Kestävä sovinto rakentuu totuudelle. On tärkeää, että suomalaiset tuntevat oman historiansa. Pääministeri Paavo Lipposen aloitteesta syntynyt, valtioneuvoston vuosina 1998 - 2002 pääosin rahoittama Suomen sotasurmat 1914 - 1922 -hanke on ollut tässä suhteessa merkittävä. Tutkimuksen avulla sodan uhrit saivat nimen, kuolinpaikan ja -päivän. Näiden tietojen avulla omaiset ja sukulaiset ovat saaneet tietää heille läheisten ihmisten kohtalon, niin valkoisten kuin punaisten. Suru on löytänyt kohteensa. Tarkemmat tosiasiat ovat auttaneet meitä myös kansakuntana käsittelemään tätä vaikenemisella peitettyä traumaa. 

* * * 

Elämme tänään kovin erilaisessa Suomessa ja maailmassa kuin yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Itsenäinen Suomi on koko olemassa olonsa ajan pystynyt säilyttämään demokratian ja olemme kehittyneet melkoisesti myös oikeusvaltiona. Suomi lasketaan nyt kuuluvaksi arvostettuun pohjoismaiseen hyvinvointivaltioiden perheeseen. Mutta kaikkialla maailmassa asiat eivät ole yhtä hyvin. Jo 90 vuotta sitten maailman mielipiteellä oli merkityksensä meidän asiassamme. Kansainvälisen yhteisön tuki ja tuomiot ovat tänään paljon vahvemmat. Oman historiammekin opettamana meidän tulee olla aktiivisia kansainvälisessä toiminnassa paremman maailman rakentamiseksi. 

Kunnioittakaamme vuoden 1918 kaikkia uhreja rakentamalla maatamme ja maailmaa kunnioittamaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 

Lähde: Tasavallan presidentin kanslia

Pirkko Grönroosin puhe näyttelyn avajaisista

Ärade medborgarkommitténs medlemmar, bästa minnesstunds deltagare, mina damer och herrar! 

Arvoisat kansalaistoimikunnan jäsenet, hyvät muistotilaisuuden osanottajat, hyvät naiset ja herrat!

I april i år besökte jag både Auschwitz och Birkenau koncentrationslägren i Polen. Alldeles bredvid lägerområdet fanns ett vanligt bostadsområde där man kunde se barn leka och deras föräldrar jobba i sina vackra välskötta trädgårdar. Jag kände mig lite illa berörd och tänkte, att jag själv inte skulle kunna bosätta mig som rågranne till Birkenau. Men sedan slog det mig, att jag inte skiljer mig så mycket från dem som bodde där.

Jag har bott i drygt 20 år i Langansböle, här alldeles intill. Jag har åkt förbi den här platsen nästan dagligen. Sällan – nästan aldrig - har jag tänkt att jag passerar Finlands största massgrav. Inte har jag heller tänkt på, att i Dragsvik där bl.a. vår son gjorde sin värnplikt, dog människor i svält och sjukdomar eller blev t.o.m. avrättade för bara 90 år sedan. Förhållandena i fånglägret här kan gott och väl jämföras med dem i koncentrationslägren. Min slutsats blev att innan man fördömer andras beteende kan det vara bra att känna till sin egen historia.

Kun tämän vuoden huhtikuussa kävin Puolassa Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleireissä, totesin, että aivan Birkenaun leirin kupeessa oli tavallisia omakotitaloja, joiden pihalla lapset leikkivät ja vanhemmat touhusivat hyvin hoidetuissa puutarhoissaan. Asetelma tuntui minusta jotenkin kolkolta. Ajattelin, etten itse haluaisi asua keskitysleirin rajanaapurina, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani, totesin, etten oikeastaan poikkea paljoakaan Birkenaun naapureista.

Olen asunut reilut 20 vuotta Langansbölessä, tässä aivan naapurissa. Olen lähes päivittäin kulkenut tämän paikan ohitse, juurikaan ajattelematta, että ohitan Suomen suurimman joukkohaudan. Tuskin koskaan olen myöskään ajatellut sitä, että Dragsvikissa, jossa mm. oma poikamme suoritti asevelvollisuutensa, kuoli ihmisiä nälkään ja tauteihin ja osa jopa teloitettiin vain 90 vuotta sitten. Olosuhteet tällä vankileirillä olivat täysin verrattavissa oloihin natsien keskitysleireillä. Tulinkin siihen tulokseen, että ennen muiden kansojen käyttäytymisen arvostelua, on hyvä tuntea oma historiansa.

Sanotaan, että aika parantaa kaikki haavat. Joskus arpeutumiseen tarvitaan kuitenkin useampi sukupolvi. Ehkä me vihdoin olemme päässeet tilanteeseen, jolloin kertomista odottaneet tarinat voi julkistaa. Kaikki totuudenmukainen tieto myös omien lähialueidemme tapahtumista auttaa meitä ymmärtämään asioita, joista ei koskaan ole puhuttu, mutta jotka monissa perheissä ovat jollain lailla aina olleet läsnä. Tiedon avulla voimme myös antaa paljon anteeksi. Se on tärkeää, kun rakennamme yhdessä turvallisempaa tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Det sägs, att tiden läker alla sår. Ibland behövs det mera än en generation innan ärren bleknar. Kanske vi idag har kommit fram till den punkten då vi kan börja berätta allt det som har väntat på att bli offentligt. Genom kunskap om det som verkligen hände – också här i våra hemtrakter - kan vi bättre förstå även sådana saker som man inte talat om, men som alltid funnits närvarande i många hem. Kunskap hjälper oss att förstå och kanske med tiden också att förlåta. Det är viktigt när vi alla tillsammans skall bygga en tryggare framtid för våra kommande generationer.

Vi kan inte vara stolta över det som har hänt här, men vi kan vara stolta över det som ni, medborgarkommitténs medlemmar och andra frivilliga, gjort för att hedra minnet av de medmänniskor som avled här i lägret.

Emme voi olla ylpeitä Dragsvikin tapahtumista, mutta voimme olla ylpeitä teidän, kansalaistoimikunnan jäsenten ja muiden vapaaehtoisten, toiminnasta. Se on luonut mahdollisuuden kunnioittaa täällä vankileirillä menehtyneiden lähimmäistemme muistoa.

Haluan Tammisaaren kaupungin puolesta kiittää lämpimästi kansalaistoimikuntaa tekemästänne hienosta ja tärkeästä työstä, jonka avulla osa pitkään vaiettua lähimenneisyyttämme on saanut ansaitsemansa julkisuuden. Kokoamanne näyttely on hyödyllinen lisä tiedon välittämisessä haudalla vieraileville ihmisille. Toivottavasti moni näkee sen!

Jag vill på Ekenäs Stads vägnar rikta ett varmt tack till medborgarkommittén för det fina och värdefulla arbete ni gjort, för att synliggöra en känslig men viktig bit av vår närhistoria. När ni för 20 år sedan iståndsatte minnesmärket och ordnade en minnesstund, var det början till en öppnare diskussion om medborgarkriget. ämnet har av förståeliga skäl inte varit det lättaste men t.ex. minnesstunder som denna, ger oss möjlighet att bearbeta händelserna och hedra minnet av de avlidna på ett värdigt sätt.

Utställningen som ni sammanställt ger värdefull tilläggsinformation för dem som besöker graven. Jag hoppas den blir välbesökt!

Kuvia

Kulkue

Soppaa ja seurustelua

Näyttelytilan avaaminen

Muistotilaisuus

Tilaisuuden jälkeen