Tammisaaren punavankimuistomerkin Hoitoyhdistys Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry

 

Suomen suurimmalla joukkohaudalla, Tammisaaren punaisten vankien joukkohaudalla, on nyt oma hoitoyhdistys. Joukkohaudasta ja muistomerkistä ovat aiemmin vastanneet Tammisaaren kaupunki (nykyinen Raasepori) ja Kansan Sivistys Rahasto KSR yhdessä kansalaistoimikunnan kanssa. Ennen KSR:n ja Kansalaistoimikunnan mukaantuloa heidän roolissaan oli Entiset Punakaartilaiset ry joka myös pystytti alkuperäisen muistomerkin. Kansalaistoimikunta oli pääosin SAK:n Länsi–Uudenmaan paikallisjärjestön ympärille syntynyt vapaaehtoisryhmä, joka 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2008 järjesti varainkeräilyä ja huolehti mm. isoista muistotilaisuuksista ja suuremmista rakennus- ja huoltotöistä.

Kesän 2010 aikana perustettiin Tammisaaren punavankimuistomerkin Hoitoyhdistys/ Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry niminen yhdistys. Hoitoyhdistyksen perustamisen jälkeen on helpompi toimia järjestelmällisemmin ja suunnitella hautojen hoitamista tulevaisuudessa. Hoitoyhdistyksen ensimmäinen hallinto muodostettiin kansalaistoimikunnan jäsenistä. Varsinainen ensimmäinen vuosikokous pidettiin keväällä 2011.

Muistomerkin läheisyyteen on rakennettu erillinen info-keskus, joka on saavuttanut hyvän suosion etenkin kesän aikana. Muistomerkille on mahdollisuus järjestää myös yhdistyksen jäsenten opastamia tutustumiskäyntejä. (katso kohta Muistomerkki / Opastus ja yhteystiedot)

Hoitoyhdistykseen on mahdollista liittyä näillä kotisivuilla kohdassa Liity jäseneksi.  Jäsenmaksun tai vapaehtoisen kannatusmaksun voi suorittaa hoitoyhdistyksen tilille Aktia FI68 40550010809883 . Saatteena nimi ja osoite.

Hoitoyhdistyksen puheenjohtaja                      maarit.feldt-ranta@eduskunta.fi   puh 050-512 2544
Hoitoyhdistyksen sihteeri                                bengt.lindholm@pp.inet.fi             puh 050-582 5325
Hoitoyhdistyksen talouden hoitaja                   kaisa.koskinen@tilikoskinen.fi        puh 050 559 4848