Tammisaari 1918

1918 Sisällissodan päätyttyä alettiin toukokuussa keskittää vangittuja punaisia pienemmistä leireistä muutamaan suurempaan leiriin joista Tammisaaren (Dragsvikin) kasarmialue oli yksi. Suunnitelman mukaan näin hoituisi sekä muonitus että vartiointi edullisemmin, ja koska voittajien tavoite oli kaikkien punaisten tuomitseminen se oli helpompaa ja nopeampaa kun vangit kerättiin suurempiin leireihin. Tammisaaren vankimäärä kasvoi toukokuun puolenvälin alle sadasta juhannukseen vajaaseen 8 700 vankiin. Minkäänlaista valmiutta näin suuren vankimäärän vastaanottamiseen kasarmialueesta erotetulle 200 x 500 m leirille ei ollut, enempää muonituksen kuin majoittumisenkaan suhteen. Heikoista olosuhteista johtuen vangit alkoivatkin pian menehtyä nälkään ja kulkutauteihin. Jo kesäkuussa leirillä menehtyi  492 vankia. Kaikkein synkimmät luvut kirjattiin heinäkuussa n 1100 ja elokuussa n 1040 menehtynyttä vankia. Vielä syyskuussa kirjattiin  406 kuollutta mikä edelleen on erittäin korkea luku kun huomioidaan silloin jo huomattavasti pienentynyt vankien määrä. Leirillä kuoli kaikkiaan yli 3 200 vankia, eli noin joka kolmas Tammisaareen tuotu vanki sai myös viimeisen lepopaikkansa kasarmialueen lähellä olevassa Suomen suurimmassa joukkohaudassa.


Vankileirin tapahtumiin kiinnitettiin Suomessa huomiota vasta kun ulkomailta, lähinnä Ruotsista ja Englannista alkoi kuulua kriittisiä äänenpainoja leirien, ja varsinkin Tammisaaren suuren kuolleisuuden vuoksi. Silloinkin asiaan reagoitiin lähinnä arvostelun vuoksi.


Syyskuun 15 päivä leiri muutettiin pakkotyölaitokseksi ja siellä vielä olevat vangit jäivät sinne yhdessä muualta tuotujen ja tuomion saaneiden vankien kanssa.


Joukkohauta painui unohduksiin, ehkä myös häpeästä johtuen, ja se oli luonnontilassa piikkilankaaidan ympäröimänä vuosikymmeniä kunnes Entiset Punakaartilaiset alkoivat muistuttaa tämän ja muiden punaisten hautojen olemassaolosta.


1951 Entiset punakaartilaiset ry pystyttivät joukkohaudalle muistomerkin.


1952 – 1985 Entiset punakaartilaiset ry järjestivät jokavuotisen käynnin haudalla . Perinne jatkui aina vuoteen 1985 jolloin rivit olivat jo harvenneet. (1982 – 1985 SKP:n Uudenmaan piiri vastasi järjestelyistä yhdessä Tammisaaren osaston kanssa)


1988 Vuonna 1985 paikallisen APJ:n aloitteesta perustettu kansalaistoimikunta laajensi muistomerkin ja paljasti nimilaatat silloisten tietojen mukaan haudassa olleista.


1993 Paljastettiin kansalaistoimikunnan toimesta lisälaatta jossa oli silloisten tietojen mukaiset puuttuvat nimet. Piispa Erik Wikström siunasi vainajat haudan lepoon.


1998 Kansalaistoimikunnan järjestämässä tilaisuudessa joukkohaudan vainajia kunnioittivat Suomen kaikki tärkeämmät puolueet sekä Evankelis Lutherilainen kirkko ja Suomen puolustusvoimat.


2008 Muistomerkin lähelle avattiin vuoden 1918 tapahtumia käsittelevä pysyvä näyttely sitä varten rakennettuun näyttelytilaan.


2010 Perustettiin Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys – Skötselföreningen för röda fångars minnesmärke i Ekenäs ry ylläpitämään muistomerkin perinteitä sekä valvomaan ja ylläpitämään muistomerkin ja siihen kuuluvan alueen kuntoa.


2012 Paljastettiin yhdistyksen toimesta hankitut laatat joihin on kaiverrettu vielä puuttuvia vankileirillä kuolleitten nimiä.


2018 vietettiin sisällissodan ja vankileirin 100-vuotis muistovuotta. Nimilaatat kunnostettiin ja nimet päivitettiin vastaamaan yhdistyksen tutkimuksen viimeisiä tietoja. 9.6 pidetyssä muistotilaisuudessa muistomerkilla piti muistopuheen arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen. Lisäksi kuultiin tilaisuutta varten sävelletty kuoroteos ”Tie” Koiton laulun esittämänä ja teoksen säveltäjän Tomas Takolanderin johtamana. Samana päivänä järjestettiin varuskunnan ruokalassa muistoseminaari.